Matkan päiväkirja, Pasi Raatikainen

Päiväkirja

Pasi Raatikainen

Moottoripyörämatka Helsinki – Arkangeli – Helsinki

30.6.-9.7.2006

30.6.2006

Helsinki – Kitee, 411 km

Pääsin lähtemään töistä paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Luonnollisesti kiireinen asiakasprojekti piti saada käyntiin iltapäivän aikana.

Onneksi olin pakannut edellisenä iltana, joten pikaisen syönnin jälkeen pääsin laittautumaan tien päälle. Kotipihassa tunnelma oli jännittynyt. Edessä olisi uusi maa, haastavat olosuhteet ja mahdollisia vaaratilanteita. Pieni epäilyksen kutina kiersi vatsanpohjaa. Onneksi prinsessa eli sveitsiläinen tyttöystäväni tuli töistä samaan aikaan kotiin, joten minun oli ryhdistäydyttävä. Viimeiset suudelmat ja etupyörä kohti itää.

Ajo Helsingistä Kiteelle oli puuduttava. Isoa asvalttitietä riitti tylsistymiseen asti. Ei reipasta miestä ja enduropyörää ole tehty tasaiseen menoon.

Loppuosasta alkoi yön kylmyys jo vaivaamaan. En ollut laittanut päälleni kuin Rukan tuulisuojatun alusasun ja sen päälle kuoriasun ilman Goretex- kerrosta. Olisi pitänyt tutustua asustukseen hieman tarkemmin ennen matkalle lähtöä. Näin olisin osannut varautua olosuhteisiin.

Ensimmäinen ajomatka takana. Helsingistä Mikkelin ja Savonlinnan kautta Likolammen leirintäalueelle, jonne saavuin noin kello 23.00. Matkaa tuli aika tarkkaan 411 km, keskivauhti oli 99 km/t.

Helsingissä tarkastin öljyt; oli aika vähissä. Pitää lisätä.

Loppumatkasta ilman lämpötila laski lähemmäs nollaa. Rukan alusasu ja väliasut toimivat erittäin hyvin. Ainoastaan sormilla oli kylmä kahvanlämmittimistä huolimatta.

Juah ja Matti olivat jo perillä leirintäalueella. Majoitusmökki on pieni mutta tilaa on neljälle OK.

Keskustelimme reitistä, majoituksesta ja suurista kaupungeista Venäjällä. Juhalla on mukanaan Rukan tarroja, Matilla IcoPalin. Kiinnitin niitä pyörääni.

Tunnelma on rauhallinen, odottava. Pekaa saapuu myöhemmin. Hän on lähtenyt kotoaan vasta kello 18.15.

Aamulla aamupala on kello 09.00. Mökin hinta 55€, aamupala sen päälle 6 €.

1.7.2006

Kitee – Aunus, 239 km

Pääsimme liikkeelle kello 10.00 leirintäalueelta. Söimme tukevan aamupalan ja keskustelimme Huhamriin kokoontumisajoihin matkanneiden neljän henkilön kanssa. He olivat asuneet Venäjällä 10 vuotta. Toivottelivat hyvät matkat.

Kiteeltä ostimme ketjuöljyä, paristoja + nostimme rahaa.

Suomen tullista pääsimme läpi helposti. Pelkkä passin näyttäminen ja rekisteriote riittivät. Heillä oli videokamerayhteys Venäjän tulliin. Arvio jonotusajasta oli 15 – 30 minuuttia.

Venäjän tullin järjestelyt olivat seuraavat ja seuraavassa järjestyksessä:

1. Puomi, jossa passin tarkastus
2. Passin tarkastus, maahantulokortin täyttö 2 x. Toinen maahantulokortti jäi kopille, toinen mukaan
3. Rahan vaihto
4. Hallinnollinen maksu, 100 ruplaa
5. Liikennevakuutuksen ostaminen, noin 20 euroa
6. Tulliselvityskaavakkeen täyttäminen x 2. Toinen jäi rajalle, toinen mukaan. (Huom. Tähän kaavakkeeseen olisi pitänyt saada leima, joka jäi saamatta!)
7. Ajoneuvon tarkastus

Tulliselvityskaavake oli venäjäksi, ja se piti täyttää kahtena kappaleena.Ainoa ero näiden kappaleiden välillä oli, että toiseen tulomaana oli Suomi, toisessa Venäjä. Ensimmäinen jäi tulliin. Samalla piti näyttää:

• Passi
• Viisumi
• Rekisteriote
• Venäjän liikennevakuutus (rajalta 20 euroa, Vakuutusmeklareilta Suomesta ostettuna 30 euroa)
• Maahantulokortti
• Hallintomaksun kuitti
• Tulliselvityskaavakkeet

Tämän jälkeen saatiin ajoneuvositoumuskaavake. Tämä on passin ja viisumin jälkeen tärkein paperi!

HUOM! Tulomatkalla Vartiuksen tulliasemalla vaadittiin, että tulliselvityskaavakkeessa olisi pitänyt olla tuloaseman leima. Lisäksi olisi pitänyt olla kaksi viisumin valokopiota, joissa kummassakin tuloaseman leima.

Tullin jälkeen pysähdyimme kahvioon syömään seljankaa ja selvittämään papereita.

Matkalla rajalta sisämaahan yritimme käyttää pienempiä teitä, mutta niiden alkpäät olivat erittäin vaikeita löytää joten etenimme päätietä kohti Laatokkaa.

Salmessa oli alkamassa kyläjuhla. Bändi aloitti soittoa kylän aukiolla olevalla lavalla. Pysähdyimme jäätelölle pikkupoikien kerääntyessä pyöriemme ympärille..

Laatokan reunustat olivat upeita. Järvi on hämmentävän suuri ja mieliiinpainuva.

Tie oli hyvin hyppyisessä kunnossa, vaikka olikin osin korjattavana.

Hotelli löytyi Aunuksesta neljälle hengelle mukavasti. Pyörille puolestaan löytyi paikka vastapäätä olevan kirkon pihalta. Annoimme tästä palveluksesta 400 ruplaa herrran huoneelle.

Seuraavan päivän aamupalan kävimme ostamasta kioskista pissisten notkuessa edessä olevalla aukiolla poikien kanssa. Leipää, banaaneja, juustoa ja mehu.

Illallinen oli alakerran ravintolassa. Kurkku-lihasalaattia majoneesilla, paistettua kalaa perunoilla & olutta. Pekka nautti Venäjälle tuloa 100 grammalla votkaa.

Tatjana laittoi venäläisen popin soimaan iloksemme. Noin kello 22.00 alkoi ravintola täyttymään paikallisista ihmisistä; oli meidän aika mennä nukkumaan.

2.7.2006

Aunus – Pudosi, 366 km

Aika liikeessä 5,5 tuntia

Aika pysähdyksissä 4,5 tuntia

Keskinopeus 65 km/t

Aamulla Pekalla oli kova päänsärky, joka lähti onneksi pois särkylääkkeillä. Mahdollisesti votkan epäpuhtaudet olivat liikaa. Minulla vatsaa kiersi, josta varoitin muita etukäteen.

Lähdimme liikkeelle vähän kello 09.00 jälkeen. Ensimmäinen tehtävä oli tankkaus; ajankäytön takia olisi ollut parempi tankata pyörät edellisenä iltana.

Pienen hakemisen jälkeen löysimme aseman, joka myi vain 76 ja 92 oktaanista bensaa. Viereen pysähtyneen auton kuljettaja kehoitti menemään toiselle huoltamolle polttoaineen laadun takia. Seuraava asema löytyi kyselemällä, aikaa kului 45 minuuttia.

Aamukahvin saimma tien päältä. Aamupala itsessään oli syöty hotellin huoneessa. Mehua, banaania, leipää & Viola-juustoa.

Kahvipaikalla vatsatauti iski päälle. Syöksyin ”reikä lattiassa” vessaan oksentamaan – ja ripuloimaan. Yritin juoda vettä oksentamisen välillä, mutta mikään ei pysynyt sisällä. Olo oli todella heikko. Käsitykseni mukaan edellisen illan päivällisellä nautittu majoneesipohjainen lihasalaatti oli syyllinen.

Alkumatka oli kohtuullista asvalttitietä. Ehkä noi 40 km ennen Vytegraa tie muuttui hyvin huonoksi hiekkatieksi. Juhan luonnehdintaa mukaillen; jos perunapeltoa kutsutaan moottoritieksi, ajoimme hiekkatietä.

Lounas nautittiin Vytegrassa. Pojat söivät kuulemma riisia jauhelihapihvein, punajuurisalaattia, leipää ja kivennäisvettä. Yhteissumma kolmelta hengeltä 100 ruplaa. Itse nukuin ravintolan vieressa kerrostalon takapihalla betoniaidan päällä vahtien pyöriä. Paikka oli suosittu; ihmisiä tuli ja meni jatkuvasti. Ravintolan vieressä seisoneet pyörät herättivät huomiota. Nuoret miehet jutustelivat niistä poltellen tupakkaa. Pieni poika äitinsä kanssa innostui kovin, ja nimesi Juhan puna-valkoisen pyörän suosikikseen.

Tie kohti Pudosia alkoi hiekkatienä, mutta muuttui pian eriääin huväksi asvalttitieksi. Saimme nopeuden nousemaan jopa 120 km/t!

Minä jouduin pysätyttämään retkikunnan kerran oksentamista varten. Kypärän sisällä alkoi tulla tukala olo ja vatsaa kirpisteli. Viimein en kyennyt pitämään tunnetta sisällä ja ohjastin pyörän tien penkalle työntäen sivutuen alas. Hiekkapenkka oli niin pehmeä, että pyörä alkoi kallistumaan kyljelleen. Siirsin pyörään hieman eteenpäin ja yritin uudestaan. Nyt penkka vietti oikealle ja pyörä alkoi kaatumaan tieltä ulospäin. Oksennus pyrki ylös, eikä kypärä päässä ole mukava oksentaa. Loikkasin oikealle puolelle seisomaan, tuin vasemmalla kädellä pyörää pystyssä, revin oikealla kädellä kypärän etuosaa auki – ja annoin tulla. Kouristusten välissä vilkuilin tietä eteenpäin apua etsien. Aina valpas Matti oli huomannut tilanteen ja pysähtynyt tien viereen. Huusin häntä avuksi ja jatkoin oksentamista. Pian Matti otti pyörän tuettavakseen ja minä pääsin siirtymään hieman kauemmaksi jatkamaan suoritusta.

Tilanteen rauhoituttua tarkasin varusteeni ja huomasi vasemman lahkeen palaneen! Olin tukenut pyörää vasemman käden lisäksi jalallani ja tukikohtana oli sattunut olemaan pakoputki. Rukan laatu vakuutti jälleen. Lahkeessa oli mustanpuhuva, karrelle palanut kohta, mutta itse kangas oli kestänyt!

Kylät tien varressa olivat upeita, vaikkakin ulkoasultaan ränsistyneitä. Taloivat olivat jonossa tien varressa tai jokien penkoilla. Suurin osa oli hirsirakenteisia, ja maalattu sinisiksi tai kirkkaan vihreiksi.

Kulkukoiria oli aika paljon. Muuten niistä ei ollut haittaa, paitsi jotkut onnettomat yrittivät napata ohiajavan motoristin jalasta palasen. Lehmät kuljeskelivat toisinaan kylien kohdalla kaduilla. Yhdessä kylässä oli katras lampaita, jotka pääsivät yllättämään mutkan takana pimennosta. Vain onnella vältyin lammasmuhennokselta.

Jouduimme pysähtymään kaksi kertaa poliisien tarkastukseen. Ensimmäisessä tarkastettiin asiallisesti pyörien paperit. Nuoret poliisit olivat myös kiinnostuneita pyöristämme.

Toisessa ratsiassa poliisit olivat enemmänkin viihdyttämässä itseään. Kaksi poliiseista olivat varsin humalassa kantaen rynnäkkökiväärejä selässään. Toinen näistä oli vielä siviilipuvussa ja yritti kehittää kanssamme tarinaa jääkiekon pelaamisesta. Hän jopa esitti Saku Koivua keskellä maantietä! Kolmas, vanhempi ja asiallinen poliisi, tarkasti paperit ja käski minua avamaan sivulaukut. Kaikki oli kunnossa, mutta aseet humalaisten käsissä eivät herättäneet huomiota.

Ajon ja tarkastusten sujumisen takia paperit on syytä pitää helposti saatavilla vaikka tankkilaukussa. Tarpeellisia dokumentteja ovat passi, viisumi, ajoneuvositoumus ja Venäjän liikennevakuutus.

3.7.2006

Pudosi - Arkangeli, 671 km

Aika liikeessä 10 tuntia 02 minuuttia

Aika pysähdyksissä 7 tuntia 12 minuuttia

Keskinopeus 66 km/t

Hieno ajopäivä. Lähdimme ajoissa liikkelle, pyörät käynnistyivät jo kello 07.30. Saimme ajaa erittäin hienossa kelissä myöhään iltaan asti. Aurinko paistoi lopussa vasten kasvoja, mutta valoisaa riitti kello 23 asti.

Matkalla jouduimme ottamaan eräältä bensa-asemalta 92 oktaanista polttoainetta. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut mitään ongelmia. Ehkä tähän vaikutti osaltaan se, että tankkasimme sen puolitäysiin tankkeihin. Muuten kaikilla asemilla on jatkuvasti saatavilla 95 oktaanista polttoainetta. 98 oli sen sijaan tuntematonta.

Keskellä suurinta erämaataipaletta välillä Samoded – Vopojek oli suureksi yllätyksemme tiellä karhu! Kaksi ensimmäistä pyörää olivat pysähtyneet havaittuaan ison, ruskean elämimen kävelemässä keskellä ajouraa. Kun me perässä tulijat saavuimme paikalle, ensimmäiset lähtivät ajamaan edelleen. Erittäin harmittava tapaus. Lisäksi kukaan ei saanut karhusta edes kuvaa.

Arkangelin kaupungin rajalla oli uutta päällystettä tiellä. Tielle oli valettu bitumia ja sen päälle oli levitetty irtosepeliä. Tämä seos tarttui erittäin tehokkasti renkaisiin täyttäen lamellin kuvion umpeen. Pyörien kulmanopeuden takia sepeli ei pysynyt kiinni, vaan lensi kovalla vauhdilla irti ylös- ja taaksepäin. Perässä ajavat saivat näin kivisateen päällensä. Omassa kypärässä visiiri pelasti varmalta haavalta. Muistona on keskellä näkökenttää oleva iso naarmu, jonka päin kopsahtanut kivi aiheutti.

Tunne Arkangeliin tullessa oli upea. Dvina- eli Väinäjoen ylittävällä sillalla huusin kypäräni sisällä ääneen. Kahden vuoden suunnittelun ja valmistautumisen jälkeen kaupunki on edessäni. Valitettavasti emme saaneet illan myöhäisen ajankohdan takia otettua valokuvia heti tullessamme.

Majapaikan etsimisessä Arkangeliin saapumisen jälkeen oli hieman haasteita. Ensimmäisessä paikassa oli vain yksi huone vapaana kahdelle hengelle. Toisessa paikassa palvelu on erityisen huonoa.. Tilaa olisi ilmeisesti ollut mutta vastaanotossa oleva nainen kai pelästyi ulkoasuani. Hän sanoi ”problem, execuse me, please go away”. Viestiä vahvisti hänen paikalle kutsuma vartija.

Onneksi heti kaupunkiin tultuamme yksi autonkuljettaja pysähtyi kohdallemme ja kysyi tarvitsemmeko apua. Artem – niminen nuorimies oli ajanut edellämme jo kahteen ensimäiseen hotelliin ja otti nyt ohjat käsiinsä. Hän soitti seuraavaan hotelliin, Belojemorsk:iin ja varmisti edeltäkäsin tilan löytymisen.

Saimme kaksi suurta huonetta, tai oikeastaan asuntoa. Kummassakin oli vessa, olohuone, makuuhuone, vaatehuone ja suihkuhuone. Hinta oli yhdeltä yöltä yhteensä 2310 ruplaa. Tämä sisälsi á 200 ruplan aamiaiset. Yhdelle huoneelle hintaa jäi siis 755 ruplaa = noin 25 €.

Pyörät saimme vartioidulle alueelle, avtostajankalle, hotellin taakse. Mies ja hänen kaksi koiraansa tuntuivat tekevän hyvää työtä. Sovimme säilytysmaksuksi 100 ruplaa pyörältä, joka tuntui olevan vakiohinta. Kannoimme tavarat hotelliin ja päätimme palata pyörien luo myöhemmin lukitsemaan ne kunnolla.

Pyörille palatessamme saimme hotellin aulassa riesaksemme yhden humalaisen nuoren miehen. Hän työntyi seuraamme mennessämme hotellista ulos haluten koko ajan keskustella kanssamme. Otimme ”olet minulle ilmaa” asenteen, joka ei luonnollisesti häntä miellyttänyt. Takaisin palatessamme hän alkoi hankalaksi hotellin aulassa ottaen välillä käsivarresta kiinni ja työntyen mukavuusalueen sisäpuolelle. Yhden kerran jouduin irrottamaan hänet kädestäni lievällä käsilukolla.

Siirryimme hissiin noustaksemme omaan kerrokseemme. Veijari halusi tulla mukaamme, mutta yhteistuumin työnsimme hänet takaisin aulaan. Tästä loukkaantuneena hän päätti viestiä meille kansainvälisesti käsimerkeillä.

Myöhemmin palatessamme aulaan oli paikalla kaksi poliisia kypärät päässä, pistoolit kupeella, rynnäkkökiväärit selässä ja sirpaleliivit päällä. Ilmeisen keskustelun päätteeksi luulen humalaisen lähteneen poliisien matkaan.

Juttelimme päivän tapahtumista aamuyölle kello 02.00 asti. Joimme limsaa ja olutta, söimme keksejä ja polttelimme tupakkaa.

4.7.2006

Arkangeli, 0 km

Seuvaavan päivän vietimme Arkangelissa. Ratkaisu tuntui oikealta. Edellinen päivä oli ollut pitkä ja lepopäivä matka pääkohteessa tuntui oikeutetulta.

Hotellin aamupala oli tukeva, jos kohta pieni. Siihen kuului leipää, keitettyä makaronia, jauhelihapihvi sekä teetä. Kuten aikaisemminkin, ruoka oli maittavaa mutta hyvin rasvaista.

Aamupäivän kuluessa tarkastimme pyörät. Tehtäviin kuuluivat renkaiden ilmanpaineet, ketjujen kireys, öljyn tasot, ketjujen öljyäminen ja yleinen kunto. Matti kävi koko pyörän läpi kiristäen ruuveja. Itse keskityin ketjuihin, jotka olivat alkaneet huolestuttavasti venymään. Jouduin kiristämään niitä jonkin verran. Ilmeisesti ne eivät tulisi kestämään matkaa kunnialla läpi. Vaihtoehtoja ei tosin ollut, joten tein mentaalisen päätöksen ajaa rauhallisesti ilman turhia kiihdytyksiä. Takavilkkujen rungot olivat katkenneet. Paikkausvälineeksi tuli ilmastointiteippi. Vasemman sivulaukun tukirauta oli vääntynyt sisäänpäin. Tämä tuli myöhemmin aiheuttamaan ongelmia. Selvästi kaksi pyöristä olivat liian raskaita. Näistä toinen oli omani. Yhteisiä tavaroita olisi pitänyt jakaa tasaisemmin pyörien kesken. Koska kahdessa pyörässä ei ollut sivulaukkuja mukana, ei jakoa pystynyt enää tekemään.

Muita tarvittavia huoltoja omaan pyörääni tulee olemaan seuraavat:

• Etuhaarukan öljyjen vaihto
• Takalaakerin tarkastus
• Ohjauslaakerin vaihto
• Etu ja takarattaan vaihto
• Takahaarukan laakerin tarkastus

Päivällä yritimme kävellä keskustaan. Päädyimme ottamaan taksin, joka vei meidät samaan suuntaan kuin olisimme muutenkin menneet kävellen. Toisaalta taksin kyydistä saatoimme katsella maisemia ja itse sain kuvattua videolla kaupunkinäkymää.

Leninin aukiolta lähetimme postista kortteja. Myöhemmin Suomessa saisimme tietää, ettei niistä yksikään tulisi perille.

Valkoisen meren ranta houkutteli kävelylle luokseen. Vaelsimme rantapromedaamia myöten merenkäyntimuseon ja pyöräilyramppien ohi matkustajasatamaan. Pekalla oli ajatuksena ottaa selvää Valkoisen meren poikki Kemiin menevistä laivoista. Hyvästä yrityksestä huolimatta selvää ottamatta jäi. Kun Pekka viimein pääsi asiaa hoitavalle luukulle, nainen pisti luukun kiinni ja lähti pois.

Jäämereltä tullut sadekuuro sai meidät tukeutumaan jälleen kerran taksiin lounaspaikkaan mennessämme. Sankarimatkailijan Arkangeli- kirja antoi hyviä ohjeita sopivista ruokapaikoista. Valitsimme itsellemme sopivan juhlaruokapaikan, jossa hintaan 2280 ruplaa saimmekin hyvää ruokaa.

Tämä oli tosin saman arvoinen kuin kaikkien meidän yöpyminen kaksi kertaa hotellissamme. Aamulla olimme kertoneet hotellille jäävämme sinne toiseksikin yöksi. Ilmeisen sekaannuksen takia henkilökunta ilmoitti toisen yön olevan ilmaisen!

Keskustassa yhtenä hakukohteena oli Arkangeli- aiheiset tarrat. Olisimme halunneet kiinnittää ne pyöriimme voitonmerkkeinä. Tämä ei onnistunut, joten sovimme Juhan tuottavan sopivat merkit päästyämme takaisin Suomeen. Ostimme sen sijaan postikortin, jonka teemalla hän suunnitteli sopivan logon.

Alkuillasta muut nukkuivat väsymystään pois. Minä katselin karttoja ja yritin selvittää tiestön suuntaa ja kuntoa Onegan päivää varten. Kartat olivat toisiinsa verrattuina erilaisia. Päätelmäni kuitenkin oli, että tiet ovat huonoja ja hiekkapintaisia. Olimme pyytäneet Suomesta tekstiviestien välityksellä säätietoja, ja näytti siltä että huomiseksi olisi tulossa sadetta. Opaskirjan mukaan tie olisi lisäksi hankalasti löydettävissä. Tämä yhdistelmä vaatisi selvästi yhteisen neuvonpidon.

Keskustelun ydin pyöri seuraavan päivän ajosuunnan valinnan ympärillä. Voisimme kääntyä takaisin tutulle reitille. Tiesimme sen olevan alkumatkasta pari sataa kilometriä asvalttia. Toisaalta, olimme alunperin ajatelleet ajavamme Onegan kautta, joten emme haluaisi antaa periksi yrittämättä. Pyörät ja miehet olivat varustettu huonoihin olosuhteisiin. Kuitenkin tiet arveluttivat. Tähän asti hiekkatiet olivat olleet paremminkin hiesuteitä. Jos ne kastuisivat, ura muuttuisi liejuksi. Jos emme pääsisi Onegan kautta läpi, tulisi kaksi ongelmaa eteen. Jos polttoainetta ei löytyisi, olisi pakko kääntyä takaisin Arkangeliin noin 150 km päässä. Muuten tankit eivät riittäisi. Samalla menettäisimme yhden kallisarvoisen ajopäivän. Päätöksemme oli kuitenkin suunnata kohti Onegaa. Nousisimme vain aikaisin ylös. Suunnitelman mukaan kello 07.00.

5.7.2006

Arkangeli - Onega, 254 km

Aika liikeessä 5 tuntia 19 minuuttia

Aika pysähdyksissä 3 tuntia 40 minuuttia

Keskinopeus 47,7 km/t

Liikkeelle lähtö onnistui huomattavasti hitaammin kuin olimme suunnitelleet. Juha ja minä nousimme ylös jo kuudelta pakaten tavarat. Noin 06.30 menimme naapurihuoneeseen yhteiselle aamupalalle päätyen herättämään siellä nukkujat. Mitään kiirettä heillä ei tuntunut olevan. Tilanne alkoi harmittamaan ennakoiden tulevaa päivää.

Aamupala itsessään oli tavanomainen ja syötävä. Olin käynyt ostamassa sen edellisenä iltana vastapäisestä suuresta kaupasta. Koostumus oli:

• Juustoa
• Makkaraa
• Leipää
• Mehua
• Jugurttia

Ulkona tuuli oli melkoinen. Vettä tuli alas runsaahkosti harmaan synkeältä taivaalta. Edessä oli vaikein päivätaival jo etukäteen tiedettynä, ja olosuhteet lisäsivät hauskuutta.

Kylmän sään takia otin käyttöön koko Rukan asukokonaisuuden. Pitkät tekniset alusasut saivat päällensä tuulisuojatut Windstopper väliasut. Tämän päälle vedin ilmatäytteisen AirVantage takin. Päällimmäiseksi tuli Goretex vuorella varustettu kuoriasu. Kypärän alle laitoin tuulisuojatun hupun, jolloin kaulakin pysyi kylmältä piilossa. Paketti toimi alusta lähtien hyvin. Lämmin olo paransi tuultani huomattavasti. Harmittavasti vanhat Goretex hansikkaani alkoivat vuotamaan jo aamun aikana.

Tuuli oli niin reipas, että lastattuamme pyörät kaatoi puuska Pekan pyörän sivujalalta. Ikävintä asiassa oli, että seisoin Pekan kanssa pyörän vieressä tekemättä mitään! Tilanne oli niin yllättävä. Kaadossa rikki menivät etupleksi, vasen etuvilkku ja osin vasen takavilkku. Varsinkin pleksi oli harmillinen asia. Pääsisihän tuuli nyt suoraan veden kanssa Pekan rintaan ajon aikana.

Kaupungista ulos pääseminen osoittautui haasteeksi. Käytössä ollut kaupungin kartta ei kertonut osan teistä olevan poissa käytöstä. Arkangelin länsipuolella on leveä Dvina-joki, jonka yli pääsee vain kahta siltaa pitkin. Silta jota käytimme kaupunkiin tullessa oli yksisuuntainen, joten jouduimme etsimään toisen ylityspaikan. GPSn, kartan ja kyselyn avulla löysimme kuitenkin rapistuneelle sillalle. Näkymä myrskyävälle Valkoiselle merelle oli hurja. Vaahtopäät ratsastivat aalloilla kipakkaa laukkaa. En voi kuin ihmetellä kalastajia, jotka lähtevät merelle ansion pariin näin kesällä saatika talven tultua.

Samaa ihmetystä pitää osoittaa alueella asuvia ihmisiä kohtaan. Päivän aikana näimme vesisateessa vanhoja ihmisiä, jotka vetivät perässän kärryjä tai kantoivat tavaroita säkissä selässään. Vaatetuksena kangastakki, eikä minkäänlaisia käsineitä. Askellus oli vakaa ja arvokas, kohtaloon mukautuva.

Seuraavaan kaupunkiin eli Severodvinskiin johtavan tien löytäminen vaati hakemista. Sillan jälkeen lähdimme väärään suuntaan, kohti Moskovaa! Onnena onnettomuudessa oli, että näin tulimme takaisin niin sanotulle Arkangelin portille, josta saimme otettua vaadittavat viralliset kaupunkiin tulokuvat.

Severodvinskin kaupunki on suljettu sotilaskaupunki. Päätimme kiertää sen eteläkautta, vaikka Konttisen kirja varoitti vaikeaselkoisesta tiestöstä. Kaupunkia lähestyttäessä oikealle jäi liikennepoliisin GAIAn asema, josta kysyimme neuvoa. Heidän mukaansa ohi kiertävä tie lähti nimenomaan aseman kohdalta, joten poikkesimme vasemmalle hiekkatielle. Olin kovasti epävarma tästä valinnasta, sillä tietojeni mukaan kaupungista pääsee läpi heikon valvonnan takia. Ainakin se reitti olisi ollut varma.

Tiestö oli ennakkotiedon mukainen. Hiekka- ja betonilaattatiet risteilivät alueella, eikä mikään niistä vienyt koko aikaa oikeaan suuntaan. Pysähdyimme useaan kertaan kysymään tietä vesisateessa bussia odottaneilta ihmisiltä. Pikku hiljaa pääsimme yhden varsinaisen väärän tien valinnan jälkeen päätielle kaupungin lounaispuolella. Tässä vaiheessa sade on liettänyt tien liejuksi.

Kun ensimmäisen kerran renkaat joutuivat mudalle ja pyörä aloitti käärmeliikeen, oli minun pakko pysähtyä. Tästä eteenpäin alkaisi minun koetinkiveni. Saattaisin kääntyä takaisin turvalliselle tielle palaten takaisin Arkangeliin. Toisaalta, voisin ottaa tämän haasteen vastaan ja jatkaa eteenpäin. Päätös oli itselleni vaikea mutta selvä. Vaikeuksia tulin hakemaan ja nyt niitä oli tulossa.

Sade alkoi muodostamaan suurenevia lammikoita, jotka hallitsivat notkokohdissa tien laidasta laitaan. Veden nousessa tien reunat alkoivat murtua veden paineen edeltä. Jos aikaisemmin olimme kiertäneet aika syvät lammikot reunoilta, tuli tämä pikku hiljaa mahdottomaksi. Jouduimme ajamaan osin vesimassojen läpi. Omat kenkäni pitivät vettä hienosti, kunnes yhdessä lammikossa vesi paiskautui housujen sisään ja sieltä edelleen kenkiin.

Muutaman kerran pyörä muljusi todella hankalasti. Vauhtia lisäämällä pyörä kuitenkin oikesi jokaisella kerralla. Oli suuri ihme, että pysyin pystyssä koko matkan.

Onegan risteyksestä eteenpäin tielle oli asetettu kahdet betoniraiteet. Ne olivat 30 sm leveitä ja 3 metriä pitkiä. Niiden välinen etäisyys oli raskaan ajoneuvon akseliväli. Niitä ajamalla matka ei edistynyt lainkaan, sillä routa oli nostellut niiden päät eri korkeuksille. Todettuani tämän yritin ajaa niiden vieressä pahassa mudassa. Taiteilin reipahkoa vauhtia, noin 60 km/t, mutta siitä huolimatta takana tullut kuorma-auto sai minut kiinni. Tämä lisäsi jännitystä, sillä auton edessä oli kaatuminen kerran lähestulkoon estämättömissä. Onneksi pysyin jälleen pystyssä, sillä muutoin olisin jäänyt varmasti auton alle.

Tieosuus oli lopullisesti liikaa pyörälleni. Oikean sivulaukun tukirauta antoi periksi ja laukku tipahti osittan tielle raahautuen perässäni. Sain pysäytettyä pyörän ja seurasin edellä ajaneiden reaktioita. Matti pysähtyi heti ja palasi takaisin.

Kiinnitin laukun ylimääräisillä pakkaushihnoilla takatelineelle. Tilan puutteen takia emme voineet jakaa tavaroita uudestaan Matin pyörään.

Onneksi pysähtyminen tapahtui laukun takia, eikä esimerkiksi sitä ennen kuorma-auton alle jäämisen seurauksena. Tällöin ajan kuluminen olisi voinut olla kohtalokasta.

Ehdottomia sääntöjä tällaiselle matkalle:

• Pyörien välillä säilytetään koko ajan näköetäisyys
• Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, otetaan koko ryhmä kokoon
• Jos takana oleva pysähtyy, tai katoaa peileistä, edellä oleva pysähtyy ja kääntyy tarvittaessa takaisin
• Ketään ei ohiteta ajon aikana tarpeettomasti
• Liikkeelle lähdetään vasta, kun kaikki ovat varmasti lähtövalmiita

Täysin asumatonta aluetta oli 60 – 80 kilometriä. Sen jälkeen tuli neljän tien risteys. Kahden tien vieressä oli ”ajoneuvolla ajo kielletty” merkki, ja yhden vieressä seisoin ”umpikuja”- merkki. Lähdimme umpikujaan.

Tie oli tietyöaluetta. Tietä parannettiin, joka oli hyvä asia. Parannustyön vaiheena oli pehmeän hiekan ajaminen tien päälle. Muutoinkin tien ja myrskyisänkeli yhdistelmä oli vähintään haastava. Kaksi meistä näki esimerkiksi näki puun kaatuvan tielle edessään. Ajouraa jäi yksi metri rungon ja tien laidan väliin.

Lähempänä Onegaa oli joen varressa kaksi hyvin miellyttävää kylää. Hirsitaloineen ja pienviljelmineen ne oli lähellä maaseudun ideaalia. Saavuttuamme Valkoisen meren rantaan esimerkiksi Pekrovskoe oli rakennettu upean hiekkarannan vierelle. Merellä harmaa vesimassa tuulispäineen ei kuitenkaan kutsunut uimaan. Ehkä myös tunteja jatkunut sade ja likomärät hansikkaat eivät houkutelleet ylimääräisiin vesiaktiviteetteihin. Osalla meistä oli kosteus päässyt ajoasun sisälle Rukan asuista huolimatta. Lähempi tarkastelu osoitti, että syynä oli takin kaula-aukko. Tuulisuojattu kypärähuppu oli ottanut ajoviiman kosteuden vastaan ja estänyt sitä pääsemästä kasvoille. Koska tiivistynyt vesi ei voinut kadota, valui se takin sisälle kastellen paidan etumuksen. Ratkaisu tähän olisi ollut käyttää Allroad- takkiin kuuluvaa lisäkaulusta, joka suojaa kaulan tehokkaasti. Jälleen kerran tutustuminen ajoasuun ennen matkaa olisi kannattanut.

Onegan lähettyvillä ajoimme bensa-asemalle tankkaamaan pyörät. Olimme ottaneet tavaksi etsiä polttoainetta edellisenä iltana. Näin aamun lähtö tapahtui huomattavasti nopeammin, kun aseman etsintä jäi pois. Kesken tankkauksen viereen ajoi poliisiauto, jonka kuljettaja tuli kysymään syytä oloomme Onegassa, tuloreittiä ja suunnitelmia. Puhuttuaan radiopuhelimeen hän pyysi meitä siirtämään pyörät sivummalle. Odottaisimme esimiestä paikalle saapuvaksi. Odottamisessa meni tunnin verran, jonka aikana polttelimme tupakkaa, keskustelimme mahdollisista majapaikoista ja nautimme poliisiauton tarjoamasta tuulensuojasta. Autoon tosin mahtui vain kaksi meistä. Itse jäin vapaaehtoisesti auton ulkopuolelle. Olen ollut kerran ulkomailla tilanteessa, jossa jouduin pidätetyksi poliisiasemalle yön yli. Kokemuksesta tiedän, että potentiaalisessa viranomaistilanteessa kannattaa erottaa itsensä fyysisesti ja symbolisesti ”pahantekijästä”. Esimerkiksi en mene vapaaehtoisesti poliisiautoon, selliin tai istu muiden ”rikollisten” lähellä. Istuskelin Matin kanssa varaston seinustalla nauttien auringon paisteesta.

Ainakaan esimies tuli paikalle pakettiautolla. Hän tarkisti asiallisesti kaikkien paperit ja selvästi koulutti samalla nuorempia poliiseja dokumenttien tarkastamiseen. Pakettiautossa ollut toinen henkilö kirjasi tietoja poliisin kirjaan. Jälleen kerran tapahtuma oli asiallinen. Minkäänlaista uhkaavaa tilannetta, lahjonnan vaatimusta tms. ei ollut ilmassa.

Tarkastuksen jälkeen ensimmäinen poliisipartio lähti opastamaan meidät kaupungin lähistöllä olevaan hiihtokeskuksen majataloon. Valitettavasti majatalo oli täynnä, jolloin poliisit ystävällisesti ajoivat edellämme toiseen hotelliin.

Kysyttyämme pyörien säilytyspaikkaa, lähtivät poliisit näyttämään Juhalle kauempana olevaa konepajaa ja sen yhteydessä ollutta aidattua aluetta. Tämä jälkeen he vielä toivat Juhan ehjänä takaisin. Loistavaa palvelua!

Hotellin vastaanotto oli varsin epäystävällinen. Osansa saattoi tehdä myös kielivaikeudet. Saimme kaikesta huolimatta kaksi huonetta. Juhan avatessa toisen huoneen lukkoa, hajosi se käsiin. Talonmies tuli juoksujalkaa paikalle selvästi tapahtumaa odottaneena. Lopputuloksena talonmies porasi lukon auki, vaihtoi lukkopesän ja laskutti meitä tapahtuneesta.

Toisessa huoneessa oli kylpyamme, jota hyödynsimme vuorotellen kuumassa vedessä nautiskellen. Pyysimme lisälämmittimiä, joiden ympärille viritimme märät vaatteet kuivumaan. Nykyiset vaatemateriaalit ovat erittäin hyviä kuivumaan. Hajua tosin ei vieläkään ole osattu poistaa.

Ajoimme pyörät vartioidulle alueelle. Paikka oli autokorjaamo, jossa huollettiin myös metsätraktoreita. Kysellessämme taksia palataksemme hotellille, lähti paikan työnjohtaja itse viemään meidät autollaan. Rahaa hän ei huolinut. Olisiko tilanteeseen vaikuttanut se, että paikkakunnan poliisit olivat käyneet paikalla Juhan kanssa selittäen tilanteen.

Illallinen löytyi vastapäätä olleesta pienestä ravintolasta. Blinit ja paistettu kala oluen kanssa maistuivat ihanilta. Samalla keskustelimme seuraavasta päivästä. Jos sade jatkuisi samanlaisena ja jos tie olisi samanlainen, niin ongelmia olisi edessä. Toisaalta, takana oleva tie ei olisi yhtään helpompi. Kartan mukaan Onegasta lähtee rautatie erämaiden poikki länteen kohti Kemiä. Päätimme käydä rautatieasemalla kysymässä mahdollisuutta laittaa pyörät junaan.

Asema oli pieni, ja sen matkustajapuoli oli jo suljettu. Ratapihalla oli kuitenkin useita tavarajunia joten edellytykset tuntuivat siltä osin olevan kunnossa. Marssimme tavaratoimistoon ja Pekka esitti asian. Henkilökunta suhtautui asiaan myönteisesti, mutta ongelmia syntyi. He ilmoittivat voivansa myydä lipun vain seuraavalle asemalle 40 km päähän. Siellä joutuisimme ostamaan uudet liput. Toiseksi pyörät lähtisivät tavarajunalla kun taas me lähtisimme henkilöjunassa. Keskustelun edetessä saimme kuitenkin sovittua, että voisimme itse matkustaa samalla tavarajunalla kuin pyörät. Lippuja emme kuitenkaan voisi ostaa loppuun asti Kemiin. Seuraava juna lähtisi ylihuomenna 7.7.2006 kello 04.15.

Päätimme pitää tämän vaihtoehdon mielessämme. Tavoite oli ajaa koko reitti, joten yrittäisimme ajaa etelään. Jos seuraavana päivänä ajaminen osoittautuisi mahdottomaksi, tulisimme takaisin Onegaan ja yrittäisimme junaa seuraavana aamuna.

Nukkumaan pääsimme vasta kello 23.00.

6.7.2006

Onega – Kargopol

462 km

Liikkeellä 6 tuntia 38 minuuttia

Pysähdyksissä 3 tuntia 30 minuuttia

Keskinopeus 69,5 km/t

Aamupala oli tutun oloinen. Söimme sen hotellihuoneessa sängynlaidoilla istuen. Onnettomasti kalasäilyke hyökkäsi kimppuuni. Kalanpalojen seassa ollut kivenpala lohkaisi takahampaastani. Onneksi halkeama ei ylettänyt juureen asti. Kuitenkin pala oli niin iso, että jouduin pohtimaan vaihtoehtoja kuten paikalliselle hammaslääkärille menoa. Tämän kuitenkin jätin väliin, vaikka kokemus olisi saattanut olla mielenkiintoinen.

Kokemuksemme mukaan yleensä kadulta saa aina taksin kun sitä tarvitsee. Jos virallista taksia ei satu kohdalle, pysähtyy yleensä melkein jokainen siviiliauto pienen rahantulon toivossa. Tarvitsimme taksia pyörien säilytyspaikalle menoon, mutta tällä kertaa yksikään auto ei pysähtynyt kohdallemme. Päättelimme, että syynä oli päällämme olleet mustanpuhuvat ajoasut. Ottaisinko itse neljä raavasta miestä, joilla on päällään vahvasti topatut mustat asut?

Jouduimme palaamaan takaisin hotelliin ja pyysimme vastaanottoa tilaamaan meille taksin. Tämän tuleminen viivästyi, joten päätimme nousta hotellin pihassa seisseeseen toiseen taksiin. Vastaanoton topakka vetyperoksidoitu nainen tuli välittömästi komentamaan meitä ja kieltämään yrityksemme.

Saattaa olla, että todellakin naiset pitävät Venäjän valtakuntaa käytännön tasolla pyörimässä. Useassa paikassa röyhkeyteen asti aktiivinen nainen hoitaa käytönnön järjestelyjä kun miehet ovat juovuksissa.

Jonkin ajan kuluttua, kun meille tilattua autoa ei kuulunut, nainen komensi meidät sittenkin pihalla odottaneeseen taksiin. Tämä veikin meidät näppärästi haluttuun kohteeseen.

Korjaamon pihamaalla mieleeni tuli rikkinäinen laukkutelineeni. Kysyimme korjaamismahdollisuutta ja työnjohtaja Juri Prjofumov Nikolajets otti tilanteen välittömästi haltuunsa. Vanhoilla sähköhitsausvälineillä hän kunnosti metalliosat ottamatta tästäkään mitään maksua. Otimme tilanteesta sentään muutamia valokuvia, jotka lupasimme lähettää Jurille muistoksi.

Uskomattoman hienoa ystävällisyyttä. Kiitos Juri!

Kaiken kaikkiaan korjaamo vaikutti olevan laadukas. Sisällä hallissa seisoi Valmetin metsätraktori, ja korjaamolla uusi Uaz Hunter maastoauto seisoi käyttöönottoa vailla muovisuojukset penkkien päällä.

Pihalla tapasimme sattumalta myös Värtsilä BioPowerin projektipäällikön, joka oli asennuttamassa Onegaan voimalaa. Tukenaan hänellä oli vepsäläinen mies, joka kertoi hyvällä suomen kielen taidollaan tulevan päivätaipaleen tien kunnosta. Olimme jännittyneinä odottaneet asianomaista Onega – Plesetsk osuutta matkalla Kargopoliin. Tämäkin tapaaminen antoi viitteitä siitä, että tie tulisi olemaan pieni mutta huono.

Lähempänä puolta päivää saimme itsemme ja pyörät lähtökuntoon.

Tie osottautui hyväkuntoiseksi ja kovapintaiseksi. Onegasta Tpasanisa:an asti tie oli asvaltoitu. Sen jälkeen alkoi 10 metriä leveä hiekkatie, jota kunnostettiin kahdessa eri kohdassa. Sillat olivat puisia raidesiltoja. Yhden kohdalla jouduimme hidastamaan vauhti reilusti, sillä pitkittäislankut olivat osin katkeilleet.

Rnema:sta eteenpäin tie kapeni ja alkoi kierrellä mäennyppylöitä soiden harjanteita myöten. Pinta oli kuitenkin kuivassa ja aurinkoisessa kelissä ajettuna kova.

Reitti oli hyvin pittoreski. Pienet suot rytmittivät metsäalueita. Kylät olivat rakentuneet mahtavan Onega- joen rantamille. Lehmät laidunsivat rantaniityillä ilman aitausta. Lampaat keräytyivät paimenen ympärille. Toisessa paikassa kaksi terhakkaa paimenkoiraa lähti itsenäisesti yksin juosseen lampaan perään.

Lounaan söimme jo menomatkalta tutuksi tulleessa paikassa Savinskiin ja Plesetskin välillä. Keittoruoka maittoi mukavan ajopäivän välillä herkulliselta, kyytipoikanaan hapan leipä.

Saviskiin bensa-asemalla ei ollut kuin 76 ja 92 oktaanista polttoainetta. Yksinäinen lehmä ammui ikäväänsä tankkein kupeessa. Pienen kinastelun jälkeen emme tankanneet, vaikka yhdessä pyörässä polttoaine olikin jo vähissä. Ryhmän päätöksen teosta ei tule mitään jos yksi jyrää muiden ylitse. Olemme selkeästi päässeet ryhmädynaamisessa kehityksessä kiehuntavaiheeseen.

Kargopolia lähestyttäessä tuli vastaan poliisin tarkastuspiste. He mittasivat nopeuksia, ja jälleen hyvin asiallisesti tarkastivat paparimme. Kaikki oli kunnossa, edelleen.

Kargopol on hiljainen ja rauhallinen vanha provinssikaupunki. Nykyään siellä on kaksi hotellia, joista toinen on rakennettu vastikään 860 vuotisjuhlia varten. Saimme hyvät huoneet saunan ja maittavan aamiaisen kera. Hinta oli korkea, 4400 ruplaa eli noin 136 euron yhteishintaa. Kaikesta huolimatta saimme hinnan edestä lepoa ja mukavuutta.

Kaupunki täytti kesäkuussa 2006 860 vuotta. Kaupungin sisteys oli käsin kosketeltavaa. Esimerkiksi kaupungintalo sekä upea ortodoksinen kirkko olivat hyvässä maalissa.

Pyörät saimme yön ajaksi GAIAN eli liikennepoliisin takapihalle puiseen autotalliin. Tätä ennen olimme kokeneet pienen episodin kun parkkipaikkaa etsiessämme ajelimme ympäri kaupunkia. Perässämme ajoi Lada, jossa sisällä istui kaksi lievästi juopunutta miestä. Aikamme harhailtuamme auto otti meidät kiinni ja toinen tiedusteli päämääräämme. Kuulutaan että etsimme avtostajankaa, he lupasivat ohjata meidät perille. Ajoimme letkassa kaupungin rajalle, josta löytyi ruostuneita linja-autoja varastoalueen periltä. Ympäripäissään ollut vartija ja Ladan sankarit alkoivat juttelemaan keskenään. Teimme pikaisen neuvonpidon suomeksi ja kaarsimme alueelta pois. Onneksi kolme paikallista jäivät varikolle, eikä potentiaalisesti hankala tilanne eskaloitunut mitenkään.

Omasta pyörästäni oli päivän aikana vasemman sivulaukun tuen keskikorvake murtunut. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mihin asti se kestää. Yritän keventää laukua siirtämällä tavaroita ylös varustesäkkiin.

On selvää, että tällaiselle reissulle pitää pyörään laittaa alle uudet ketjut ja rattaat. Hiekkatie syö niitä huimaa tahtia. Oman pyörän vanha ketju venyy koko ajan pidemmäksi ja pidemmäksi. Säätövara alkaa uhkaavasti loppua.

7.7.2006

Kargopol - Karhumäki

367 km

Liikkeellä 5 tuntia 53 minuuttia

Pysähdyksissä 3 tuntia 5 minuuttia

Keskinopeus 62,3 km/t

Ajopäivä lähti liikkeelle hyvällä aamupalalla. Juustolautanen, kurkkua, paprikaa, puuroa, paistettua kananmunaa, lihaa ja kahvia mehun seurana.

Haimme pyörät poliisiaseman takaa. Kävelimme hieman eri reittejä ja muut onnistuivat eksymään. Odoteltuan hetken aikaa yksin aseman luona, saapui paikalle yksinäinen poliisi. Kerron hänelle selkeälle suomella ja englannilla haluavani ottaa pyörät ulos autotallista. Ei mennyt kauaakaan, kun yhdessä poliisin kanssa pukkasimme ratsut ulos, ja aidatun alueen ulkopuolelle. Yhteisen kielen puutteen takia en maksanut hänelle mitään säilytyksestä, eikä hän sellaista pyytänytkään

Matkalla hotellille kävin pyörähtämässä kauniin kirkon luona kellojen kutsumana. Tapulin kellot moukasivat palveluksen alkua. Kirkkoa ympäröivän puiston portilla ollut lakana kertoi Kargopolin perustetun ja 1146!

Pakatessamme pyöriä tuli luoksemme kolme nuorta miestä juttelemaan ja katselemaan pyöriämme. Heistä yhdessä oli 350 kuutioinen Jawa, jota hämmästelimme joukolla. Tämä oli yksi harvoista kontaktitilanteista, joita saimme aikaiseksi koko ryhmä kanssa. Neljä miestä on liian suuri massa sille, että paikalliset haluaisivat ottaa kontaktia. Ehkä 2 tai maksimissaan 3 pyörää olisi paras koko.

Ensimmäiset 30 km kaupungista lähdön jälkeen länttä kohti olivat asvaltoituja. Sen jälkeen alkoi hiekkatie, joka loppui vasta 50 km ennen Pudosia.

Matkalla jäi ainakin pari riemukasta betonilaattaosuutta. Niitä on ikävä ajaa. Epätasaisina ne höykyttävät pyörää kuin keinuhevosta. Lisäksi betoniraudoitus on toisinaan koholla, joka on renkaille ja kuljettajille vaarallista.

Kargopoli-Pudosi välille sattui kaunis kylä, jonka hirsitalot istuivat kauniisti avaralla hiekkapenkereellä antaen järvelle. Rantaniityllä mies käänteli heinää hevosen kanssa karhi perässään. Kylä tuntuu elävän osin 50 vuoden takaista aikaa.

Pudosissa söimme lounaan tienvarsikuppilassa. Oma läskikeittoni oli vähintään ravitsevaa. Jälkiruoan, upporasvassa paistettun rahkatäytteisen piiraan, kanssa sain kolesteroliannokseni täyteen.

Pudosista maantie jatkui asvaltoituna. Ajaminen oli tylsähköä muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta. Pitkin maantien penkkoja oli liikenneonnettomuuksissa kuolleiden hautamuistomerkkejä. Auton renkaita, ratteja ja kukkia oli aseteltu sievästi kertomaan karua historiaa.

Levähdyspaikkojen yhteydessä on lähes aina auton korjausta varten kuoppa ja sen yllä ajoramppi. Ilmeisesti autot hajoavat sen verran usein, että niitä tarvitaan.

Poventsan kanava oli pettymys, lähinnä koska sitä oli vaikea nähdä. Kanavan kohdalle ei saanut pysähtyä eikä sitä saanut sivusta kuvata. Varsinainen sotilaskohde...

Kanavan vieressä oli suorasuuntaustykki, joka osoittaa suomalaisten etenemistasan- tai kääntäen venäläisten torjuntatasan.

Karhumäessä oleva hotelli oli juuri kunnostettu ja paremmassa kunnossa kuin opas antoi olettaa. Tarkemmin sanoen sitä juuri kunnostettiin ja aulassa oli lattiaa rullalla, tuoleja kasassa jne.. Meidän huonee TVn kaukosäädinkin oli vielä suojamuoveissaan.

Moottoripyörien yövartiointi järjestyi hotellin eteen, portaiden rajaamalle ylätasanteelle. Työnsimme joukolla pyörät raput ylös ja maksoimme (juopuneelle) yövartijalle niiden valvonnasta.

Naapurirakennuksen pihalla nautitun saslik- illallisen jälkeen asettauduin yöpuulle pestyäni nyrkkipyykin vessassa. Mukana ollut kuivausnaru oli erittäin tarpeellinen. On näppärää pestä alusvaatteet iltaisin. Näin pienemmälläkin vaatemäärällä pysyy puhtaissa kamppeissa.

Yksi Venäjän ajopäivä jälleen nautittuna. Ketjujen kunto huolestuttaa yhä enemmän.

8.7.2006

Karhumäki - Kostamus

333 km

Liikkeellä 4 tuntia 24 minuuttia

Pysähdyksissä 2 tuntia 51 minuuttia

Keskinopeus 80,5 km/t

Oven paukautus herätti meidät. Yövartija halusi meidän siirtävän pyörät pois hotellin oven edestä. Illalla olimme työntäneet pyörät portaita ylös. Nyt ajoimme ne samat portaat alas. Kylmä kone aiheutti pientä kutinaa. Oma kone pruukaa sammumaan silloin tällöin kylmänä eikä se olisi mukavaa keskellä rappusia alas mennessä.

Kävin kävelemässä Karhumäen keskustassa. Stalinin kanavahankkeen hallintorakennus vartioi keskustaa massiivisella olomuodollaan. Tulomatkalla kuvasin kukkia myyviä naisia sekä tarkastelin kadun kalatarjontaa. Tuoreet muikut olivat pakastetun kuhan, ahventen ja haukien vieressä valmiina kotiin lähtöön.

Itse ajomatka oli lähes mitäänsanomaton. Muurmanskin valtatie on asvaltoitu, jos kohta osin huonossa kunnossa. Kostamukseen kääntyvä tie on hyvin kapea asvalttiura. Rukajärveltä alkoi soraosuus, joka ei kutenkaan kestänyt pitkään.

Kostamuksen tiellä oli partisaanien muistomerkkejä. Pysähdyin yhdelle niistä Matin kanssa tuumailemaan maitten yhteistä, väkivaltaista, historiaa. Toinen pakollinen pysähtymispaikka oli Rukajärven tien alku.

Viimeisellä 40 kilometrillä oli yksi kuorma-auto ojassa. Onnettomuus oli sattunut ilmeisesti aivan äskettäin. Miltei heti tämän perään tiellä tuli vastaan muutaman metrin pituinen ja 10 senttiä leveä metallipanta, joka pääsi yllättämään edelläni ajaneen Ladan. Rauta paukahteli auton renkaiden alta rikkoen ne. Takarenkaat heittivät pannan ilmaan, josta se putosi takaisin tielle pienen matkan päässä edessäni. Onneksi ehdin reagoimaan siihen ja sain väistettyä vastaantulevien kaistalle. Jos olisin ajanut lähempänä Ladaa, olisin varsin oletettavasti törmännyt itsekin metalliin. Lopputulosta en uskalla edes arvella.

Kostamuksen yöpaikka Fregat oli viihtyisä mökkikylä. Sen ravintolassa Pohjois-Karjalan miehet tapaavat paikallisia naisia, ainakin viikonloppuisin.

Illalla keskustelimme matkavarusteistamme. Muutamia huomioita:

- laavuvaate on tarpeeton

- keitin on turha, ruokaa saa rittävän usein ravintoloista

- polttoainetta keittimeen ei tarvita

- makuualusta on turha

- koko seurueelle yksi, uusi, vararengaspari on riittävä

- ilmatäyttöjen varalta jalkapumppu vaihdettakoon käsipumppuun, joka on pienempi

- paino tasaisemmin pyörien välille

- juomareppua ei tarvita

- heijastinliivi on turha, koska emme aja yöllä

- sateenvarjoa ei tarvita

Oma pyöräni tarvitsee seuraavat huollot heti Suomessa:

- ketjun vaihto

- etupleksin vaihto pienempään. Etutanko ottaa siihen kiinni käännöksissä

- laukkujen korvakkeiden hitsaus

- takaraudan teettäminen laukkutelineiden väliin

- työkalukotelo pois

- etuhaarukan öljy vaihto

- Scott-olerin silikonisuuttimen vaihto

- Scott-oilerin öljyn vaihto teräketjuöljystä perälaatikkoöljyksi, 80/90

- Takavilkkujen vaihto

- Vedenpitävän tankkilaukun osto

- Päältä avattavan varustesäkin osto

Muita huomioita:

- Schuberthin kypärä ei kestä pölyä

- Hanskat vuotavat -> neopreenihanskat sadekelille

- Rukan takista heijastinnauhat irtoavat. Muuten asukokonaisuus erittäin hyvä.

Ajamisen huomioita:

- rasitteena koko ajan tärinä, pöly ja sade

- paperit on oltava koko ajan saatavilla poliiseja varten

- GPS on ehdoton

- Päivittäinen ajamatka riippuu huomattavan paljon säästä

- Vain enduropyörillä on mahdollisuus nauttia tämän alueen matkailusta

- Ideaali ryhmän koko 2-3

9.7.2006

Kostamus - Vartius

36 km

Viimeinen ajopäivä alkoi jälleen tukevalla aamiaisella. Hyhvin suomalaistyyppinen kattaus sisälsi:

- puuroa

- makkaraa

- tomaattia

- kurkkua

- juustoa

- keitettyä kananmunaa

- jugurttia

- kahvia

- mehua

Ennen lähtöä laskimme viikon yhteiset kustannukset. Jakauma oli neljälle hengelle seuraava:

Ruoka 8 800 rbl

Bensa 13 200 rbl

Majoitus 15 000 rbl

Muut 2 823 rbl

Yhteensä 39 800 rbl = 9 950 rbl/ henkilö = noin 300 euroa/ henkilö

Lähdön jälkeen kävimme katsastamassa Kostamuksen keskustan. Varallisuuden ero itäosien nähden oli huomattava. Autot ovat Kostamuksessa uudempia ja ihmisiä on ostoksilla paljon. Katuja reunustavat nurmikot ovat leikattuja ja talot ovat paremmassa kunnossa.

Muut kävivät tekemässä keskustan kauppakeskuksessa ostoksia. Minä odotin pyörien luona. Mielenkiintoa oli paljon. Eri ikäiset pojat katselivat ihmetellen pyöriämme ja jopa muutama nainen osoitti kiinnostusta.

Venäjän rajan ylitys tapahtui rauhallisesti noin kello 13.00. Pääsimme suoraan ensimmäisen puomin yli passia näyttämällä. Tällä puomilla vartioidaan rajavyöhykettä.

Toisella puomilla katsottiin passi uudestaan. Tämän jälkeen pääsimme itse tullirakennukseen.

Pyörät jätimme pihalle mennessämme virkailijoiden pakeille. He halusivat nähdä:

- passi

- viisumi

- venäläinen ajoneuvositoumus maahantulopaikasta

- tulopaikassa täytetty ”customs declaration”. Huom! Tähän olisi tarvittu leima tulorajalta.

- Maahantulokortti, joka oli täytetty tulopaikassa. Tähän olimme saaneet kolmesta hotellista rekisteröimisleimat

Lisäksi olisi tarvittu kaksi viisumikopiota, joissa olisi pitänyt olla maahantulopaikasta leimat. Puutteista huolimatta pääsimme tarkastukseta läpi.

Ulkona minun piti näyttää ” customs declaration” kaavakkeeseen merkityt puhelin, GPS ja videokamera. GPS ei tuottanut mitään ongelmia.

Raja-alueella oli verovapaa myymälä, jossa muut tekivät ostoksia kokien saavansa rahalleen vastinetta.

Suomen tullissa näytimme passin ja juttelimme mukavia. Yksi rajavartioista oli suomalaisen endurotapahtuman AllRoad:in järjestäjiä ja luonnollisesti kiinnostunut matkastamme.

Loppukahvit joimme Raja-Joosepin kahviossa. Puristimme toistemme kättä – ja matka oli ohi.

Takana noin 2751 kilometriä, 9 päivää ja lukuisia kokemuksia.

Muutamia jälkihuomioita:

- henkilövalinnan tärkeys

o keskustelutaito

o kohteliaisuus

o ryhmätyökyky

o suvaitsevaisuus

o sovitusta kiinni pitäminen

- ensiapukoulutus

- rauhallisempi ajotahti, jolloin kalustokin kestää paremmin

- ajomatka maksimissaan 250 km päivässä. Tämä salliin kelin ja sairastumisten aiheuttamat viivytykset paremmin.

- Sivulaukkujen kiinnitykset on varmistettava.

- Pakkaushihnoja reilusti mukaan

Seuraavaa kohdetta mietin – olisiko Ulan Bataar...?!