maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Toisen käden tietoa Arkangelista

Juha sai puhelimella kiinni Hesen. Alla hänen haastattelunsa editoituna luettavuuden takia.

+Pasi
--------------
Heidän porukka kävi toissakesänä Arkangelissa, Heikki itse oli liikkeellä tonnisella CBR:llä. He olivat jääneet pyörineen kiinni sinä kesänä liejuun tuolla Äänisen etelärannan ja Kargopolin välisellä osuudella. Liejun lisäksi mm. sillat oli heikkokuntoisia.

Kargopoliin pääsee kahta reittiä Äänisen eteläkärjestä, todennäköisesti nämä sällit on ajaneet tuota suorinta tietä mitä Konttinen ei ole (meidän karttaan) vahvistanut. Tuon liejupätkän vuoksi oli tullut pitkä lenkki etelän kautta ja kokonaispituus heidän reissulla olikin ollut 4 000 km, ajoaika viikko.

Muutoin tiet on perushiekkatietä, monttuja on koska teitä ei lanata. Rengasrikkoja ei näille sattunut kuin kerran. Yhden pyörän eturengas alkoi vuotamaan ja sisärenkaan hommasivat Arkangelista. Muuten mukana paikkapullot ("tubeless" renkaat). Hänen kertomansa mukaan kuopat ja heitot ei olleet mitenkään rengas- / pyörävaarallisia.

Kaksi sankaria oli paluumatkalla oikassut Valkoisen meren rantaa pitkin Murmanskin tielle ajamalla osittain rataa pitkin. Muutaman kymmenen kilometriä oli pyörät matkanneet resinalla johonkin pikkukaupunkiin, missä juovuspäinen kylämummo oli piirtänyt pojille kartan sikäläisistä metsäteistä. Metsäpolkuja pitkin tämä pari oli tiensä Murmanskin tielle löytänyt. Kuulosti karulta.

Polttoaineen saannissa ja laadussa ei ongelmia, CBR kävi kuulemma nätimmin venäläisellä bensalla :) Jokaisesta pikkukylästä löytyy polttoainetta. Paikalliset tankkaa paikallisesti koska bensa on heille kallista eivätkä he halua sitä kaukaa autoineen hakea. Ainoastaan nämä Murmanskin tielle oikoneet sankarit oli ajaneet tankit lähes kuiviin.

Majoituksessa olivat käyttäneet paikallisia majataloja ja hotelleja. Pyörät hotellin pihassa yöt, Arkagelissa oli vartoitu parkki. Ei pressuja pyörien päällä. Uteliaita riittää, pyöriä ihaillaan ja kun annoit paikallisen lapsen koeistua, saattoi tulla kutsu vierailulle vanhemmilta kotiin. Mitään ei heiltä hävinnyt pyöristä kuten ei muutakaan tavaraa koko matkalla.

Tutkia on tienpäällä tiheään, miliisit pysäyttäessään on kiinnostuneita pyöristä. Jos tulee sakkoja, niin nyrkkisääntönä sen voi tinkiä kymmenesosaan. Miliisiä tuskin kiinnostaa kartat tai gps laitteet, enemmän mopot & mihin menossa jne.

Liikenteessä raskasta kalustoa kannattaa seurata, koska kuormat on sidottu miten sattu. Näitä herroja vastaan oli tullut lankkukuorma, missä kakkosneloset viiletti poikittain heidän kaistan puolella!

Matkavarusteita hän sanoi että minimivarusteet mukana, ei mitään ylimääräistä. Heikki kuulemma pärjäsi satulalaukulla ja selkärepulla viikon reissun. Paino hankaloittaa ajamista huonoilla teillä.

Heikki (175 sm pitkä) sanoi että heidän porukassa totesivat matalat pyörät hyviksi etenemään, kun painopiste on alhaalla ja jalat yltää kunnolla maahan. Rento meininki siellä vallitsee, ystävällisyydellä pärjää ja saa hyvää palvelua. Ainakin heidän reissulla sai.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Very best site. Keep working. Will return in the near future.
»

5:00 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

What a great site, how do you build such a cool site, its excellent.
»

1:26 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home